Kokemuksia kosmeettisesta akupunktiosta

22.09.2020

Sattuu, nipistää, pistää ja olo on kuin neulatyynyllä? Ei sentään, aivan kaikkea muuta. Rentouttava ja rauhoittava hoito hieronnalla, jolla on lukuisia positiivisia vaikutuksia kasvoille, kehoon ja mieleen.

Kosmeettisessa akupunktiossa kasvojen akupunktiopisteitä herätellään erittäin ohuilla neuloilla. Pistot ovat pinnallisia ja kivuttomia, ei siis verrattavissa perusterveydenhuollon toimenpiteisiin, kuten verikokeen ottoon. Pistokset tuntuvat enemmänkin hieman kihelmöiviltä ja lämpimiltä virtauksilta kehossa. Vaikka kohteena on kasvot, kiinalainen lääketiede keskittyy ihmiseen kokonaisuutena. Ihmisessä olevat energiaa ja verta kuljettavat kanavat eli meridiaanit luovat koko kehon kattavan verkoston. Näillä meridiaaneilla sijaisevat myös akupunktiopisteet, päästä jalkoihin. Jotta qi eli elämän voima voi virrata vapaasti, on otettava huomioon koko keho. Siksi kasvoille suunnatussa kosmeettisessa akupunktiossa neulataan myös kädet, jalat ja hiuspohja kasvojen lisäksi. Neulauksen vaikutusta tehostetaan hieroen ayurvedisellä öljyin kasvon ja niskan alueet.

Neulaus, hieronta ja öljyt ovat kokonaisuutena rentouttava ja rauhoittava kokemus; niin mielelle, mutta myös fyysisesti. Kosmeettinen akupunktio rentouttaa kasvojen lihaksiston, joka avaa kasvoille luonnollisen ja levollisen ilmeen. Verenkierto tehostuu, joka puolestaan kirkastaa kasvojen väriä. Sen lisäksi se lisää kollageenin tuotantoa, joka vähentää ryppyjä sekä estää uusien muodostumista. Kosmeettinen akupunktio on siis kasvonpiirteitä kohottava hoito, joka lievittää koko kehon jännitystiloja.

Mitä mieltä hoidosta ovat sen kokeneet?

Ekokosmetologi Ferdane kävi kesällä oppimassa neulauksen salat vuosi tuhansien takaa.
Takana useita neulantäytteisiä työtunteja ja kiinalaisen akupunktion anatomiaa. Ja nyt Studio Olo tarjoaa Ferdanen johdolla Sinulle mahdollisuuden päästä nuoruuden lähteille mitä luonnollisimmin keinoin.

Ja miltä se oikeasta tuntuu; seuraavassa suoria lainauksia Ferdanen kosmeettisen akupunktion kokeneilta sen vaikutuksista, fiiliksistä ja tunnelmista:

"Hoito tuntui hyvältä, rentouttavalta ja rauhoittavalta. Kasvojen alueelta lähti paljon jännittyneisyyttä. Levollinen, hyvä ja rauhallinen olo."

"Tämä hoito tuntui erittäin hyvältä. Akupunktio yhdistettynä hierontaan vaikutti toimivalta yhdistelmältä. Hoidon jälkeen olo on miellyttyvän kevyt ja rentoutunut. Voin suositella tätä muillekkin. Itselleni tuli tunne, että tästä on hyötyä minulle jatkossakin, sillä kasvojen ja päänalueen kireydet tuntuivat helpottavan. Ferdanen otteet hoidon aikana olivat määrätietoisen pehmeät ja hyvät. Luottavainen olo tuli hänen käsittelyssään."

"Ferdanen akupunktiohoito kasvohieronnalla tehostettuna oli oikein miellyttävä kokemus. Neulojen laitto ei juurikaan tuntunut paria pistettä lukuunottamatta. Koko hoito oli oikein rentouttavan ja mukavan tuntuista. Ferdanen varmat otteet ja lämminhenkinen hoitotapa täydensivät kokonaisuuden. Hoidon jälkeen oli ihanan virkistäytynyt, rentoutunut ja hyvä olo. Suosittelen kokeilemaan!"

"Rentouttava, mukava ja lämmin kokemus kaiken kaikkiaan. Neulojen laitto ei tuntunut lainkaan. Voisin tulla ehdottomasti uudelleen tähän hoitoon. Mieli on nyt rento ja rauhallinen."

"Ihanan miellyttävä kokemus, vaikka neulojen laitto varsinkin jalkoihin ensin hermostutti. Ferdanen hoito oli rauhallista ja varman tuntuista. Kaiken kaikkiaan ihana kokonaisuus."

"Hoidon jälkeen olo oli loppupäivän rentoutunut ja hoito tosiaankin laittoi aineenvaihdunnan liikkeelle. Tulen käymään tulevaisuudessakin ja lopputulos varmaan onkin näkyvämpi useamman kerran jälkeen."

"Neulakammoisena jännitin, miten akupunktioneulat vaikuttavat, mutta oli yllätys, ettei niiden laitto aiheuttanut kipua lainkaan. Päähieronta oli aivan ihana ja varmasti tehostaa vaikutusta. Hoidon aikana olo oli rentoutunut ja levollinen. Uskallan tulla uudestaan!"

"Ensimmäistä kertaa olin akupunktiossa. Huomasin heti päähieronnan jälkeen, että aineenvaihdunta lähti liikkeelle. Oikea puoli päähieronnasta oli "kivuliaampi", ei kuitenkaan huonoa tai pahaa kipua, mutta hieronta tuntui enemmän. Kasvoissa kipukohdat olivat poskipäät ja leukalihakset. Tuli rentoutunut ja levollinen olo, ei huimauksen tunnetta. Erittäin miellyttävä kokemus ja uskon, että tulen uudelleen."

...nyt uskallat kokea sen myös itse....

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: